"Mihin sä jätit sen söpöliinin ?" Ystäväni kysyi laivalla minulta, kun kuljimme nelistään baarin puolelle. Hölmistynyt ilme naamallani ihmettelin "Minkä ihmeen söpöliinin??"
"No sä juttelit sen kans ja sit se seuras meit röökille mut sit se muija tuli sulle juttelee"
Aivot raksuttivat, mutta muistin vain sen naisen, jolla oli naama meikin peitossa ja sillä glitterin määrällä olisi koristellut kokonaisen muodostelmaluistelujoukkueen. Nainen toisti itseään viemällä keskustelua ympyrää ja palaamalla aina siihen kuinka hieno upea persoona olen ja kuinka silmästäni näkee koko sielun. Tietäisipä vaan, mutta tyydyin kuuntelemaan.
Teki kuitenkin mieli tehdä vain näin;
"Söpöliini" on laivareissun jälkeen ollut luonani kahdesti yötä. Kahdesti. Yötä. Kahtena kertana olen taas kerran pyörinyt tuskissani seksihalujeni kanssa. Olen saanut vain yhden pusun.
Koska en muista että olisimme laivalla edes suudelleet "Söpöliinin" kanssa, ajattelin, että jos hän sen nyt tekee, on se meidän ensisuudelma. Juu teki. Niin nopeasti sängyllä ollessamme, etten ehtinyt edes reagoida kunnolla. Ei pidä ikinä olla mitään odotuksia minkään suhteen. Mutta miksi niin toivoin sitä, että se olisi räjäyttänyt minun aivoni pihalle ? Se oli niin nopea, ettei sitä voi sanoa edes suudelmaksi. Se oli hyvänyönpusu. Eikä räjäyttänyt aivojani pihalle.
Vaikka en ole halaajaihmisiä tilanteissa missä tapaan jonkun tai joku lähtee luotani pois, jään katsomaan "Söpöliinin" selkää miettien että miksi hän ei voinut edes halata. Sanoi vain "tavataan taas"
Ehkä se johtuu myös siitä, että hän on kahdesti sanonut minun olevan vaikeasti luettava ja että hänellä ei ole hajuakaan mitä mielessäni liikkuu.
No sorry. Se tulee automaattisesti. Sitä kutsutaan luultavasti suojamuuriksi.
Tuosta noin minulle. Kiitoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti