Kuultuani eilen kihon humalaisen selostuksen minusta ja hänen tunteistaan minua kohtaan, ja kuinka häntä harmittaa kaikki mikä meni vikaan. Ja kuinka hän ei kuulemma ole saanut minua mielestään viime kertaisen jälkeen ja kuinka me sovimme hyvin yhteen koska olemme molemman aivoiltamme niin kieroutuneita ihmisiä. Halusin taas kerran ampua itseäni suuhun.
Ja ties mitä muuta paskaa hän ehti suoltaa suustansa puolen tunnin aikana kun häntä nopeasti näin onnitellakseni häntä juhlapäivänä. Onnitella, ja halata. En minä muuta tahtonut. Mutta sen helvetin vatipään täytyy vain pilata kaikki.
Jos jotakin tajusin eilisestä, niin sen, että:
"Söpöliinin" hymy sulattaa sydämeni aivan täysin. Kulkiessamme käsi kädessä jouduin mielessäni lyömään itseäni poskelle, koska se tuntui jopa mukavalta. Minua pelottaa ajatus siitä että en saa häntä mielestäni. Hymyilen tolkuttoman paljon hänen seurassaan. Minua pelottaa edelleen. Taidan olla ihastunut. En uskalla kertoa mitään, mikä saattaisi pilata kaiken. Taas pelottaa. Hän on supersuloinen. Esittelin hänet eilen parhaalle ystävälleni, ja se tuntui hyvältä. Ja mikä luultavasti olennaisinta; Kiho ei pääse enää ihoni alle.
BRAIN STAPH !!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti