Rakkaus hävitetään sekajätteen mukana

Kertoi minulle kahvipaketin pohja. Oikeastihan siinä luki pakkaus, mutta luin rakkaus.

Olen varmasti kertonut joskus, että minua pelottaa vakavassa tapailussa tai seurustelussa se, että minä kyllästyn. Kuin seinään. Aamulla herään ja viestien lähettäminen ei kiinnosta. Toinen pommittaa sydämiä ja kivoja sanoja ja kutsumanimiä. Saatan lukea ne ja laittaa kännykän pöydälle ajatellen, että olen nyt kiireinen ja vastaan myöhemmin. Kuitenkin jatkan seinän tuijottelua seuraavat puoli tuntia.

Sitten se alkaa. 

"Mikä on?" "Mitä teet?" "Miks et vastaa?" "Musta tuntuu ettet välitä enää" ja blaablaablaa.

Sen jälkeen vasta alkaakin ahdistamaan. 

Huoh.

Tällä hetkellä minua ei kiinnosta minkäänlainen kanssakäyminen toisen ihmisen kanssa, Ei treffailu, tapailu, irtosuhteilu, seksisuhteilu tai minkäänlainen suhteilu.

Eilen vieraanani oli tinder-ystävä puolen vuoden ajalta. Välillämme ei ole muuta kuin kaverillisuutta.
Jostain syystä koko homma tuntui aivan väärältä. Meillä ei natsannut edes kaverimielessä. Oltiin eri planeetalta. Kokoajan oli kiusallista, vaikka nähtiin jo toistamiseen.

Taidan aloittaa harratuksen. Pitsinnypläys kuulostaisi hyvältä tällä hetkellä.